LUKU 8

Mun teki mieli itkee. Päästää hirvee kasa kyyneliä vapaaks ja painaa pää käsiin. Mun teki mieli mennä kotiin ja tehdä tuttavuutta veitsen kanssa. Mä halusin - ei, mulla oli tarve - satuttaa itseäni. Mä tarvitsisin sitä. 
”Olkaa hyvät”, se tarjoilijaneiti - mustaan hameeseen ja valkoseen kauluspaitaan pukeutunut blondi - hymyili ystävällisesti ja ojens meille ne jutut mitä me oltiin tilattu - me oltiin päädytty tänne Rosie'siin kahville. Rosie's oli kauniisti sisustettu - pastellivärein maalatut seinät joissa pyöri kullanhohtoisia kiekuroita. Vaaleanpunaiset, upottavat tuolit jotka oli kotoisasti läpinäkyvien pöytien päällä - ah. Niihin ois voinu jäädä loikoilemaan vuosisadoiks. Istuuduttuamme nurkkapöytään me oltiin soitettu Ryan ja Christian tänne, ja ne oli sopivasti ollu ihan nurkilla. 
”Kiitos”, mä hymähdin hiusteni seasta. Kaikki oli syventyneet omaan tilaukseensa, kuka pirtelöönsä, kuka salaattiinsa, kuka teehensä. Mä pyörittelin hajamielisesti hopeenväristä lusikkaa valkosessa, isossa kahvikupissa ja nautin kahvin tuoksusta. Mä annoin katseeni kiertää kaikissa pöydän ympärillä istuvissa ihmisissä. Mä istuin Chazin ja Ryanin välissä, Caitlin ja Justin mua vastapäätä. Christian istu päädyssä, taas. 


Se jätkä oli todellaki muuttunu. Hairflippaus oli unohtunu lähes kokonaan - aina joskus se heilautti päätään ja sen jälkeen sen kasvoille sytty ahaa-ilme, kun se tajus ettei sil enää ollu mitää mitä hairflipata. Se istu ihan Caitlinissa kiinni ja aina joskus joi mansikkapirtelöstään vähän. Joka kerta, kun Caitlin ja Justin katso toisiinsa silmissään se ilme, mun sisimmässä räjähti yks pommi. Joka kerta mä olin vähällä purskahtaa itkuun. 
Lähes koko ajan Justin hymyili kasvoillaan ystävällinen ja iloinen hymy. Se tais olla ainoo, mikä ei ollu muuttunu tossa pojassa. Yhä edelleenkin se hymy sai mut tuntemaan oloni paremmaks. 
Hymähtäen itsekseni mä siemaisin kahvistani vähän. Unohda se, Englesia. Sä et enää edes rakasta sitä. Sulle on vaan kehittynyt pakkomielle siihen. 
”Apua, mun pitäs olla jo kotona!” Ryan huudahti ja me käännettiin kaikki nopeesti katseemme siihen. 
”Mä voin heittää sut, mun auto on ihan tos kulmalla”, Justin naurahti ja nous ylös Caitlinin seuratessa esimerkkiä. 
”Mä tuun hei kans”, Christian huudahti ja nous sekin ylös. 
”Entä te?” Justin kysy ja katso mua suoraan silmiin. Mä värähdin pojan katsetta ja mun selkäytimestäni asti lähti liikkeelle kylmät väreet. 
”Must tuntuu, et me jäädää viel tänne”, Chaz naurahti kysyvästi ja mä nyökkäsin. Justin hymähti ja pikaisten heippojen jälkeen me oltiin Chazin kanssa kahdestaan. 
”Lähetääks meki koht?” ruskeehiuksinen miehenalku kysy, kun mä olin saanut kahvini juotua. Justin oli lähtiessään käynyt maksamassa tiskillä, joten meidän ei tarvinut enää maksaa. 
”Lähetään vaan”, mä hymähdin, ja niin me pujottauduttiin niistä superihanista vaaleenpunasista nojatuoleista pois. Mä annoin katseeni kiertää kahvilan ympäri ja vedin viimeisen kerran sisääni kahvilan ihanaa tuoksua - eri kahvien aromit ja keittiössä leivottavien leivosten haju.. ah. Sitten me oltiinkin jo ulkona kahvilasta uhkaavasti kylmenneessä syysilmassa. 


”Munki varmaa pitäs pikkuhiljaa lähtee kotiin”, mä naurahdin. Me oltiin vaan kuljeskeltu ympäri Atlantaa Chazin kanssa ja kylmyys alko pikkuhiljaa turruttaa mun jalkoja, vaikkakin me oltiin kävelty yhtäjaksosesti koko ajan. Syksyinen pimeys oli saapunut Atlantan ylle. 
”Mis sä asut?” Chaz kysy ja otti tiukemmin mun kädestä kiinni. Sillon ku me oltiin tultu kahvilasta ulos, se oli tarttunu mun käteen, enkä mä ollut pistäny vastaan. Jotenki tää vaan tuntu oikeelta. Se, et se oli mun lähellä sai mut tuntemaan mun oloni turvalliseks. 
”Ei sun tarvi saattaa mua”, mä virnistin. 
Chaz tuhahti. ”Sä veit mut sillon kotiin, nyt on mun vuoro”, se naurahti ja mä nyökkäsin. 
”Okei, tän kerran sit”, mä totesin ja lähdin kävelemään vasemmalle seuraavalta kadulta. Taivas oli selkeesti kirkas, koska tähdet loisti selvästi. Mä hidastin kävelyvauhtiani katsoakseni tähtiin ilman että mä kaatuisin. Chaz toisti esimerkkiä, ja hetken päästä me pysähdyttiin. Hiljasuuden vallitessa me vaan tuijotettiin ylöspäin niihin tähtiin. 
”Mitä sulle muuten Englesia sillon kävi, tänää aikasemmin?” Chaz kysy rikkoen hiljasuuden. Se kääns päänsä taivaasta mua kohti ja mä toistin esimerkkiä, niin että pian me seistiin vastakkain. Mä tuijotin poikaa suoraan silmiin, mä halusin muistaa jokasen sävyn sen silmistä. 
”No äiti soitti ja sano, ettei tarvikkaa mua kakkukaupal, joten mä vaa lähdin kuljeskelemaan ittekseni. Mä en ees tajunnu joutuneeni sinne ennenku mä kaaduin siin yhes kohtaa ja mun jalkaa alko sattuu, mut onneks se on nyt iha kunnossa”, mä naurahdin. Tosiasiassa, eihän äiti ois mua tarvinukkaan siel kakkukaupallaan. Mä olin juossut itkien minne sattuu ja päätyny sinne, kaatunu siihen maahan. Mun jalka ei ollu pitäny sillon, joten mä en ollut pysynyt pystyssä. Ilmeisesti se istuminen siel kahvilassa autto, koska enään tää ei ollu läheskään niin kipee - nopeissa kääntymisissä tää vaan vähän vihlas. 
”Varmasti?” se kysy viitaten mun jalan kuntoon. Päästin hymyn leviämään kasvoilleni ja nyökkäsin samalla. Mä vedin mustan pitkähihaseni hihoja sormieni ympärille, koska tääl oli oikeesti jo aika kylmä. Ruskeehiuksinen komistus nosti kättään ja mä pidätin hengitystäni. Chaz siirs mun punasen hiussuortuvan pois mun silmistä ja sen huulilla karehti pienenpieni hymy. 
”Sä oot ihan jumalattoman kaunis”, se kuiskas. Mä en vastannut mitään, mä vaan tuijotin sitä silmiin. Tahtomattani mä värähdin kylmästä, ja samalla Chaz muisti et se oli viemässä mua kotiin. Se anto kätensä tipahtaa alas ja naurahti pienesti. 
”Haluutsä tulla meille hetkeks tai jotai?” mä kysyin hetken mielijohteesta, kun poika kieto taas sormensa mun omieni ympärille. Sydän lähti hakkaamaan mun rinnassa. Mua pelotti, et Chaz vaan naurahtais mulle ja kieltäytyis. Mä nolostuin jo valmiiks kysymyksestäni. 
”Joo”, poika vastas hämillään - eikai sekään ollut olettanut, että mä kysyisin tällästä, sillä mäkin päästin tän vaan suustani tavallaan vahingossa. Mä naurahdin ja lähdin johdattamaan Chazia kohti kotiani, joka näkyikin jo pienen matkan päässä. 


”Oho”, Chaz huudahti, kun mä suljin huoneeni oven perässäni kiinni ja sytytin valot. Kukaan ei ollut vielä kotona, mun muistaakseni Mike olis muutenki jossai ulkomailla työmatkal nyt tai jotain. 
”Mitä?” mä naurahdin ja istahdin sängylleni, jonka mä olin onneks aamulla pedannut mustalla päiväpeitollaan. Kierrettyään hetken mun huoneessa ympäriinsä sekin pääty istahtamaan mun viereen siihen sängylle. 
”Taidatte olla aika rikkaita?” se kysy ja mä naurahdin. 
”Äiti valitsi hyvän miehen”. 
”Ai onks sun vanhemmat eronnu?” poika kysy ja mä nyökkäsin. Samalla mä nostin hiukseni korkeelle ponnarille, jotta mun etuhiukset ei valuis koko ajan mun silmille. 
”Joo. En muista isäst mitää, se lähti ku olin kaks. Sen jälkee sitä ei oo näkynykkään”, mä kerroin Chazille. 
”Anteeks, en mä tienny”, se totes anteekspyytävällä äänellä. Mä pudistin päätäni. 
”Ei se oo mitää mistä sun pitäs olla pahoillas. Mä en tunne sitä ihmistä, mul ei oo mitää sitä ihmistä kohtaan”, mä kerroin, ja Chaz nyökkäs hengähtäen sit onnellisena, kun ei ollutkaan loukannut mun mieltä. 
Mä nostin itseni käsieni varassa taaksepäin niin, että mä pääsin nojaamaan seinään jota vasten sen mun sänkyni toinen pää oli. Mustan hupparinsa just mun sohvani käsinojalle jättänyt mustaan t-paitaan pukeutunut Chaz toisti esimerkkiä ja istahti ihan kiinni muhun. 
”Nomut, entäs sun isäpuoles sit? Millanen se on?” 
”Mike on iha jees..” mä kerroin ja Chaz katso mua taas kerran silmiin. Sen silmissä oli pehmee ja turvallinen katse. 
”Oot varmaa eka ihminen kenen mielest isäpuoli on kiva”, se kerto, ja sen katse janos totuutta. Vaati mua kertomaan. 
”Se on tosi kiva. Ainoona varjopuolena.. se hyväkskäyttää mua”, mä kerroin, antaen lauseeni loppuosan vajota lähes olemattomiin. Ruskeehiuksinen miehenalku hätkähti mun sanoja. 
”Mist asti?” 
”Kun mä täytin neljätoista”. Hetken päästä pojan vahvat käsivarret oli mun ympärillä. Mä nojasin sen rintakehään ja vedin sen tuoksua syvään sisääni. Yksinäinen kyynel lähti valumaan mun poskeltani alaspäin. Moneen vuoteen musta ei oo tuntunu näin hyvältä. Mä nostin toista kättäni ja kiedoin sen hitaasti Chazin ympärille. Mä en haluis koskaan lähtee tästä pois. 


# CHAZ 


”Tossa”, Englesia virnisti ojentaen mulle valkosen posliinimukin, jossa oli lämmintä kaakaota. Se laski oman kuppinsa kans siihen keittiötasolle ja kaivo sit yhest kaapista keksejä, jotka se toi siihen baaritiskille jonka ääressä mä istuin lasitiskillä. Hymähtäen pienesti kyseinen punapää katsahti muhun ujosti ja istui sit siihen mun viereen. 
Mä sekotin kaakaota metallisella lusikalla ja annoin katseeni tutkia Englesiaa, joka parhaillaan nakers sellast jättikeksiä. 
”Huomenna on perjantai”, mä naurahdin rikkoen hiljaisuuden. Englesia nyökkäs ja nosti lasejaan vähän ylöspäin ja käänty sit katsomaan mua. 
”Mitä sul on huomenna?” 
”Kaks tuntii enkkuu ja matikkaa ja historiaa”, mä kerroin ja tytön kasvoille levis kirkas hymy. 
”Mullakin, paitsi mul on ennen niitä enkkuja tunti italiaa”, se kerto ja mä hymyilin sille. Hetken aikaa me vaan tuijotettiin toisiamme, ja sit me katottiin yhtä aikaa alas siihen pöytään. Mä naurahdin pienesti ja join hajamielisesti kaakaotani. 
”Mun pitäs varmaa kans lähteä”, mä kerroin, vaikka mua ei oikeestaan yhtään huvittanut lähteä. Oikeesti äiti oli jo lähettäny mulle varmaan sata viestiä, et mis mä oon, ja kellokin oli jo lähellä yhtätoista. 
”Joo”, Englesia hymähti ja me noustiin yhtä aikaa ylös. Punapää otti munkin mukin ja tunki ne tiskikoneeseen samalla kun mä laitoin sen keksipaketin siihen kaappiin, mistä Englesia oli ne ottanutkin. 
Sen jälkeen me käveltiin eteiseen, jossa mä laitoin tennarit jalkaani. Englesia tunki jalkansa puputossuihin ja avas sit tummanruskeen oven mulle. Kylmä ilma tuulahti meitä vasten ja mä vedin huppariani paremmin päälleni. Englesia sulki oven perässään ja mä käännyin katsomaan tyttöä silmiin. Sitten mä suljin sen halaukseeni. Englesia kieto kätensä mun ympärilleni ja veti mua tiukemmin itseään vasten. 
”Turvallista kotimatkaa”, se sanahti ja irrottautu sit halista. Sen jälkeen se loi muhun pienen katseen ja hetkessä se oli jo takaisin sisällä. Mä jäin tuijottamaan tytön jälkeen ja vasta pitkän ajan päästä mä muistin, et mun pitäs mennä kotiinkin. Naurahtaen mä pudistin päätäni ja lähdin hölkkäämään kylmässä syysilmassa kohti kotia.