HAKUPALKKI

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

LUKU 21

hehe. en tykkää oikeen tästäkään luvusta.. en tiiä mitä oon ajatellu ku oon kirjottanu tän :D etenki toi kohta miken kanssa on musta vähän turhan vaisu ja silleen :/ muttajoo, kommentteja vaan tulemaan :)

#ENGLESIA


Nostin punaiset hiukseni korkealle ponnarille ja kiedoin niihin mustan, ohuen kumilenkin. Sipaisin kevyesti arpea vasemmassa kaulassani ja samalla mä hymyilin. Niin paljon oli tapahtunu parissa kuukaudessa, Annabel kavereineen oli jättäny mut rauhaan, ehkä pääasiassa siks että mulla oli lähes kaikki tunnit jonku mun kaverin kanssa samaan aikaan, eli käytännössä kattoen mua "vahdittiin" kokoajan - eli niillä ei ollu mahollisuutta iskeä uudestaan. Annoin käteni tippua alaspäin niin, että mä näin kokovartalopeilin kautta kaikki arvet jotka koristi mun alastonta vartaloa. Suljin silmäni ja kuvittelin Chazin hyväilemässä mun vartaloa, hamuamassa mun korvalehteä huulillaan ja silittämässä rauhoittavasti mun selkää. Hymyillen avasin silmäni ja katsoin maailmaa uudenlaisin silmin - tän keinon mä olin kehittänyt ihan lähiaikoina. Aina, kun mun teki mieli viillellä, missä tahansa mä olinkaan, mä suljin silmäni ja palasin takaisin niihin hetkiin, jolloin mä olin Chazin kanssa niin yhtä kuin kaksi ihmistä vaan koskaan voi olla. Kun mä sen jälkeen avasin silmäni, mun angstisuus tuntu poispyyhityltä ja tilalla oli sellanen tietynlainen kiihottunut onni. Siitä oli nyt kaks viikkoa, kun Ryan paljasti mulle tietävänsä että tietää kuka mä olen. Samana päivänä mä olin viillellyt edellisen kerran - enkä sen jälkeen ollut ollut edes enää niin lähellä. Jotenki tieto siitä, et edes joku ties ja ymmärs mua, lohdutti mua äärettömän paljon. Ry'sta oli tullut mun salainen liittolainen - nykyään mä vietin sen kanssa lähes yhtä paljon aikaa kahden kesken kuin Chazin kanssa - useimmiten jako meni niin, että päivät mä vietin Ryanin kanssa ja yöt Chazin. Yöt siks Chazin kanssa, et päivisin se opiskeli, opiskeli ku viimestä päivää. Kai se raukkaparka tajus vasta nyt että pitää nostaa numeroita saadakseen jatko-opiskelupaikan - vaikka ei sillä, kaippa sen numerot riittäis nytki jo sinne yliopistoon, mut se haluaa lääkärilinjalle. Mua ihmetytti aina, kun joku sano et se haluaa lääkäriks. Nehän joutuu kohtaamaan kuoleman, sen ku niiden takia joku kuolee.. Mut sit Chaz kääns asian toisin päin. Se voi pelastaa satoja henkiä, saada toiveet tosiksi ja parantaa ihmisiä. Tietenki mun yksisuuntasen mielen mukaan kaikenlainen pelastus oli turhaa, koska me kuollaan kumminkin, mutta toisaalta mä ihailin ajatusta auttaa muiden elämää.

Otin hyllystä mustat pitsiset rintsikat ja puin ne päälleni mustien stringien kaveriks. Sen jälkeen mä otin farkkuhyllystä tummansiniset farkut ja sitä seuraavasta hyllystä jättisuuren beigen villapaidan. Kello näytti vasta neljää - okei, jo neljää, koska mä vasta heräsin joku puol tuntii sitten. Tai siis no lauantaisinhan saa nukkua.. mut mul ois ollu jotain järkevääkin tekemistä.
Lähiaikoina mä olin pohtinu tosi paljon niitä Ryanin sanoja siitä, että mun pitäis kertoa Justinille. Monien syvällisten, ehkä jopa lähes psykologisten keskusteluiden - joiden ansiosta Ryan muuten vihdoin keksi mikä haluaa olla tulevaisuudessa, psykologi. Vau. Saan lähipiiristä apua heti jos mulle sattuu jotain traagista - jälkeen Ryanin kanssa mä päädyin vihdoin parhaaksi näkemääni vaihtoehtoon. Poissa silmistä, poissa sydämestä - Justin ei nää mua, Englesia Hamiltonia, vaan Greyn. Joten koska se ei tunnista mua, mä en voi olla sen sydämessä. Ja koska en oo sen sydämessä en kerro sille. Pienenpienen käännytyksen jälkeen Ryankin vihdoin hyväksyi mun kannan, koska sen mielestä tuhoon mun elämän. Mut pakosti, koska muutki miettii jo tulevaisuuttaan, on jopa ehkä varmoja, munkin piti alkaa miettiä. Harmi vaan, että mun tulevaisuudenvalinnat ei koskenu ammattia. Mä hymyilin kuvitelman noustessa taas mun päähän. Vaaleansininen, suuri omakotitalo, jonka pihassa on uima-allas ja kellarikerroksessa baaritiski, jonka pihassa on koirankoppi. Vihreellä nurmikolla juoksee innoissaan kaks lasta - toisella on kirkkaanpunaset hiukset, toisella ruskeet. Tyttö ja poika. Niiden perässä juoksee pallo suussa punanen irlanninsetteriuros, sisällä odottaa lapsien marsut ja kissa - jotka ihme ja kumma on kavereita keskenään. Valkosesta ulko-ovesta astuu ulos onnellinen pariskunta - edelleen vuosikymmenien jälkeen umpirakastunut. Kuvitelmassa me vilkutettiin naapureille ja astuttiin kaikki viis suureen tila-autoon ja lähdettiin ajamaan Caitlinin mökille, koska kaikilla oli vihdoin samaan aikaan kesäloma. Kun tila-auto vihdoin saapui järvenrannassa sijaitsevan mökin pihaan, rannasta juos innoissaan lapsia. Me noustiin Chazin kanssa autosta ja käveltiin käsi kädessä halaamaan kaikki läpi - Justin ja Caitlin, onnellisesti naimisissa, Ryan naisensa kanssa ja Christian-setä ikisinkkuna. Tai ikisinkkuna ja ikisinkkuna, onhan sillä vientiä, se vaan ei oo onnistunu vielä isosiskonsa tapaan vakiintumaan. Kuten joka kesä, me vietetään ikimuistoinen kaksviikkoa keskenämme, iloitaan, huudetaan ja nauretaan ja meidän lapset leikkii keskenään. Muistellaan vanhoja, muistellaan sitä miten Englesia Greystä tuli Englesia Sommers. Tehään ajeluita maailmankuulun Justin Bieberin ökyautoilla ja käydään rannikolla huvijahtiajelulla, sukellellaan katsomassa delfiinejä ja vuokrataan kokonainen huvipuisto meidän käyttöön.
Voisko paremmin valita? Kaikki saa hyvän ja terveellisen, täydellisen elämän. Ja salaa sisällään vanhempi mä on edelleen sitä mieltä et onni on keksitty juttu, rakkautta ei olekaan. Mut ei anneta sen hämätä.


Kultanen jättirannekoru löys tiensä mun ranteeseen ja kultanen risti löys tiensä mun kaulalle. Mä hymyilin peilikuvalleni ja astuin vaatehuoneesta ulos, pomppien meikkipöydän luo. Tartuin mustaan ripsariin, jota mä sivelin ylä- ja alaripsiini. Saa luvan kelvata. Heitin lompakon, avaimet ja puhelimen laukkuuni ja nostin sen olalleni. Vinkkasin vielä kerran silmää peilikuvalleni ja astelin sitten ovelle, joka aukes ennenkun mä edes sain käteni siihen päälle.
”Englesia”, Mike hymyili.
”Mike”, mä vastasin vähemmän hymyillen. Vaaleahiuksisen, hyvävartaloisen, keski-ikäisen miehen ruutupaidan kaks ylintä nappia oli auki. Mä yritin tunkea miehen sivusta jotta mä pääsisin lähtemään. Mike tarras mua käsivarresta ja pakotti mut takaisin huoneeseeni.
”Sä oot ihan hullu”, mä sihahdin. ”Mä huudan Märthalle”.
”Et sä voi, mä lähetin Märthan just kotiin.. ja taitaapi olla niin että Angelakin viihtyy sielä tuttavallaan Nykissä viel viikon verran”, oli vastaus. Tunsin pienen väristyksen kulkevan selkäpiitäni pitkin - mä niin luulin, että tää osa mun elämästä olis ohi. Mut ilmeisesti ilo oli ennenaikaista.
”Etsä selvii viikkoo ilman?” mä kivahdin ja yritin toiselta puolelta. Jälleen kerran vahvat sormet tarttuivat muhun, mutta tällä kertaa ne pakottivat mun olkapäältä laukun alas.
”Onneks mulla on sut”, Mike vastas ja mua puistatti se virne sen kasvoilla.
”Sä et selvii hengissä tästä”, mä sihahdin.
”Englesia-rakas, nyt sä unohdat sen pienen seikan, että mä oon aika tunnettu asianajaja.. Kuka uskois valehtelevaa rääpälettä, kun on mut vastassa?”
Harmittavan tosiasia. Mä suljin silmäni ja jännitin koko vartaloni. Mua ällötti. Mä rakastan Mikeä ku omaa isääni - se on aina kohdellut mua hyvin, ei oo väkivaltanen, muistaa mun synttärit ja nimpparit ja niinpoispäin.. mut silti.
Kuvittelin itseni turvaan Chazin syliin, nojaamaan tuon kaulaa vasten, hengittämään tuttua ja turvallista tuoksua. Mä melkeen tunsin, miten pojan hengitys kutitti mun poskia ihanasti samalla kun tuo siveli mun hiuksia.
Saatuaan housut mun jalasta pois Miken kasvoille sytty hullunkurinen virne. Mä kiljuin niin kovaa kuin mun kurkusta lähti, suolavesi valu mun silmistä ja lähti kuljettamaan ripsaria mukanaan. Yritin puristaa jalkojani yhteen, mut hetkessä lihaksikas, salilla kaiken vapaa-aikansa viettävä mies sai mun haarat auki. Mä kiljuin inhosta ja itkin kun mä tunsin miten Mike liuku mun sisään. Mä huusin ja huusin, loputtomalta tuntuvan ajan. Kipu oli raastavaa, kun äitin mies kisko mua hiuksista ja yritti saada mua vaikenemaan samaan aikaan. Mä olin ihan varma että mä kuolen tähän - tällästä tää kipu ei oo edes viillellessä. Fyysisesti tuotettu kipu helpottaa mun oloa, mut nyt tilalla oli henkinen tuska joka sahas mua kahtia. Mä häpesin, itkin ja vihasin itseäni. Mä luulin, että tässä olis mun loppu. Mä olin ihan varma, että mä kuolisin tähän paikkaan.
”Mitä *** sä teet?!” kuulu ovelta - tietynlainen rauha levis muhun kun mä tunnistin Chazin äänen. Käytin hetken hyväkseni, sillä Mike kääntyi katsomaan ovelle. Mä kiskaisin itseni miehen otteesta ja hyppäsin huoneen perälle. Enempiä ajattelematta Chaz käveli suoraan Miken eteen, joka oli kontallaan mun sängyllä. Yhdellä otteella poika nosti niskavilloista itseään monta kertaa rotevamman miehen eteensä seisomaan.
”Kosket vielä kerranki Englesiaan.. ja mä tapan sut omin käsin”. Ikään kuin sanojensa vakuudeks ruskeehiuksinen puristi kätensä nyrkkiin ja löi Mikea kasvoihin. Veri lähti heti valumaan Miken kasvoja pitkin alas samalla kun Chaz kiirehti mun luo ja ohjas mut mun vaatehuoneeseen, jonka se lukitsi perässään.


Mä takerruin Chaziin ku hukkuva köyteen. Mä itkin ja itkin, tuntu et siitä itkusta ei tuu loppua. Aina, kun kyyneleet loppu ja mun pää selkeni niin paljon, että mä kykenin muistamaan äsken tapahtuneen, mä puristin Chazin paremmin itseäni vasten ja annoin itkun jatkua entistä voimakkaampana. Koko sen aikaa Chaz oli käsittämättömän hiljaa, hyräili vaan jotain biisiä ja silitteli mun selkää.
”Se on ohi nyt”, poika kuiskas mun korvaan. Mä nyökkäsin. Valkonen pitkähihanen Chazin päällä oli ihan tahriintunut mun itkusta, mut mä arvelin, että tällä erää se ei haittais.
”Chaz.. Chaz.. mä.. Chaz...” mä yritin saada sanoja suustani, mut mä kykenin vaan hokemaan pojan nimeä. Aina, kun mä sain usutettua jonkun muun sanan väliin, mä pillahdin uudestaan itkuun.
”Voi Englesiapieni.. mä lupaan, että sun ei tarvitse enää koskaan kokea tota”, Chaz kuiskas. ”Musta tulee sun oma henkilökohtanen palomies. Aina, kun sä soitat kelloa, mä riennän tänne yhtä nopeesti ku nyt”.
”Kiitos”, mä onnistuin sopertamaan.
”Etitään sulle nyt vaatteet”, Chaz virkahti. Mä nyökkäsin, mutta en päästänyt Chazista irti. Hitaasti mutta varmasti se johdatti mut alusvaatteiden luo ja mä otin käteeni uudet alushousut ja seuraavasta hyllystä lökärit. Saatuani ne jalkaan mä olin jo niin rauhoittunut, että mä kykenin vaihtamaan jättisuuren villapaidan mustaan toppiin ja mustaan huppariin.
”Mitä mä tekisinkään ilman sua”, mä onnistuin hymähtämään, ja Chaz kiskas mut lähelleen. Turvallinen tunne valtas mut ja mä tunsin olevani siinä missä mun kuuluukin olla - missä mun kuuluu olla koko loppuelämäni.
”Mä rakastan sua”, Chaz hymähti.
”Mäkin sua”, mä kuiskasin ja painoin pienen suudelman pojan huulille, jotka oli niin samettisen pehmeet ja täydelliset et mä oisin voinu vaan tuijottaa niitä koko loppuelämäni ja olla silti onnellinen. Mä painoin pääni pojan kaulaa vasten ja vedin sisääni sitä tuoksua. Hymy vaan leveni levenemistään mun kasvoilla, kun mä tajusin, että Chaz olis nyt ja aina mun vierellä.

4 kommenttia: