HAKUPALKKI

perjantai 17. tammikuuta 2014

LUKU 32

terve. tääl on ihan jäätävän kylmä.. yleensä talvisin nukun kahella peitolla (yleensä toinen niistä on tosin tippunu maahan ja toinen on vaan käytössä, mutjoo :D) mut eilen mun piti raahata kolmaski peitto ja laittaa ne päällekkäin koska kylmyys. ei meil ees oo sisäl kylmä, mut mul on taas vähä kipee olo ja silleen.. etenki ku tuun kotiin, kaivaudun heti peittojen alle. enää kaks päivää tettiä.. oon oikeesti tykänny tosta. oon tosin nyt varsinki alkanu tekemään vähän enemmän virheitä :D oon alkanu rentoutumaan siel joten en tee asioita (hehheh..) enää niin huolellisesti, tai siis en oo pakkomielteinen sen mukaan et teen kaiken täydellisesti. mut onneks ihmiset on tuol tosi rentoja ja useimmiten mulle vaan hymyillään ystävällisesti jos säädän jotain tosi väärää siellä :DD

mmmh muistan ku tykkäsin tästä luvusta tosi paljon sit ku sain tän kirjotettua, enää en tykkää niin paljoa, mut ei tää siltikään ehkä huonoin luku oo. 
en vaa voi sille mitään mut mun mielestä englesia ja jeremy -paritus on ihana! muistan ku lupasin sillon et geest ja jer'st ei tuu paria mut toisin tais käydä hehe ainaki toistaseks

oon kuunnellu ed sheerania viimeset pari päivää enkä voi lopettaa iha oikeesti
toi tyyppi on nero
kuunnelkaa teki ah

mmmm. mul oli jotai asiaa. haha se liitty mun elämänfilosofiaan part 567962626293681! en oo ikinä ollu hirveen pitkävihanen, tai siis tavallaan annan tyyliin heti anteeks mut silti jaksan miettiä ja katkeroitua siitä vaikka kuinka pitkään. sit joskus täykkäreitä kattoessani tajusin, että siinä tilanteessa saa olla vitun raivoissaan, mut sen jälkeen pitää unohtaa se ja antaa anteeks. esim. eilen olin ettimässä autokoulua ja äiti opasti mut väärälle puolelle lahtea.. oli kiva kävellä siel -20 asteen pakkasessa ympäri lahtee ilman pipoa ja puhelimesta akku melkeen loppu, joten en uskaltanu käyttää navigaattoria. vedin sit aikamoiset raget äitille puhelimessa ja ohikulkijat katto 'vähän' et mitä toi duunaa.. kuitenki sit ku suoriuduin kotiin olin ihan oma itteni. tai siis en katkeroitunu siitä tai mitää

oikeesti oon noudattanu tätä filosofiaa ties kuinka kauan ja siinä on järkee. jos kaikki vaan katkeroitus joka asiasta, maailma ois aika paska paikka :DDD tietenki on ihmisiä jotka ei muutu millään ja opastaa sut seuraavalla kerralla vittu rovaniemelle vaikka piti mennä stadiin, mut ei auta itku mäessä sano mummo lumessa. eiku miten se meni XDDDDDDDDD kuitenki siis, äh, en tiiä miten selittäisin tän. kyl te tajuutte, ootte fiksuja!

part 567962626293682; älä ikinä myönnä murhaa / varastamistas tms, mut jos oot esim. pettäny jotain tai valehdellut jostain asiasta tai pitäny salaisuuden tai jos oot vaikka syöny viimesen muffinssin, tai oot ollu väärässä, myönnä se. helpottaa elämää.

älkää nyt sit oikeesti olko myöntämättä murhia tms, jos niitä päädytte tekemään. ÄLKÄÄ PÄÄTYKÖ OKE

joo tää oli nyt tässä :DDDDDDD sori selostukset ja sillain. paljon kommentteja? ;)

postaus on ajastettu!

#ENGLESIA

Mun huulilta karkas pieni henkäys samalla kun mun iho värähti. Me istuttiin porealtaassa pimeessä, ainoo mikä toi valoa oli pari kynttilää jotka me sytytettiin sellasen hyllyn päälle palamaan. Sivelin Jeremyn kättä hitaasti, samalla kun se piti mua toisella kädellään tiukasti otteessaan. Me oltiin vähän niinku juna-asennossa, se istu mun takana ja nojas altaan reunaan, mä istuen sen jalkojen välissä. Kaikista vaikeinta tässä asennossa oli se, että mä en tiennyt kauan mä jaksaisin estellä itseäni kääntymästä ja suutelemasta tota komistusta kaikella rakkaudella ja onnella, mikä mun sisällä oli. Sillä tällä hetkellä mä olin niin onnellinen, että mä en edes osannut pelätä sen hetken loppuvan. Musta tuntu, ku mä oisin ollu täysin uudessa ja erilaisessa maailmassa, musta tuntu samalta, ku miltä mä voisin kuvitella että miltä sokeesta tuntuu kun se näkee ensimmäistä kertaa, tai musta tuntu samalta, miltä ihmisestä, joka ei oo koskaan nähnyt lunta, tuntuu koskea lunta. Tää kaikki oli uutta ja ihanaa, niin ihanaa, et mun teki mieli huutaa tästä ilosta.
Jeremy kumartu vähän eteenpäin ja puhals lämmintä ilmaa mun niskaan, mikä aiheutti väreilyn mun selkäpiissä. Sellanen ääliömäinen hymy kiipes mun kasvoille enkä mä saanut sitä pois, joten mä kiitin onneani siitä, että kylpyhuoneen valot oli kiinni, ainakaan Jeremy ei näkis mun idioottia virnuiluani.
Kevyt näykkäsy mun niskassa.
Tää oli mun oma, henkilökohtainen nirvanani. Tää oli ku kuolema, joka jäädyttäis mun sielun jääkylmäks, kunnes yhtäkkiä joku puhaltais mun sieluun uuden, tulikuuman liekin, ja mä heräisin. Mä tunsin, miten mun iho oli kananlihalla, kun Jeremy siveli mun käsivartta kevyesti, pitäen mua sit halausotteessa hetken.
Sillä hetkellä mä olin täysin sinut itseni kanssa. Mä hyväksyin itseni just sellasena ku mä olen, mä halusin olla tällänen, vähän outo ja friikahtava neiti näsäviisas.
Suljin silmäni ja nojasin päätäni Jeremyn olkapäätä vasten, kääntäen päätäni sen verran, että mä sain painettua suudelman pojan kaulalle. Ja toisen, kolmannenkin. Samalla tää herra täydellisyys siveli mun ihoa, ja vaikka me lilluttiin kuumassa vedessä, musta tuntu että mulla oli kylmä.
Hitaasti, mut varmasti Jeremy siirs kätensä mun rintojen päälle, ja musta tuntu et mä räjähdän mielihyvästä.
Tää mielentila on sellanen, et tän kokee vaan yhden ihmisen kanssa. Joskus mä luulin, et Justin tai Chaz ois just oikeita mulle, et mä rakastaisin niitä ja tekisin mitä vaan niiden eteen, mut nyt mä tajusin, et kaiken sen aikaa, kun mä olin etsinyt itseäni ja kuvitellut että mun kuuluu olla sen miljonääripopparin kans yhdessä, olinki kaiken aikaa kulkenut kohtalon avittamana kohti Jeremyä. Ja lähes samantien, ekoista sanoista alkaen, mä olin tajunnut, että jokainen hetki, kun mä olen erossa mun kohtalostani, mä kaipaan sitä ku hukkuva ilmaa.

Mä olin ihan varma, että mun mielenterveys romahtaa, ellen mä pian saa kokea kyseisen pojan pehmeitä huulia mun omiani varten. Mä kohottauduin niin, että mä pääsin Jeremyn syliin istumaan, ollen näin äskeistä korkeammalla, mikä mahdollisti sen, että nyt mä pystyin painamaan kasvoni sen kaulaan ja vetämään syvään sisääni Jeremyn ominaistuoksua. Hetken aikaa mä vaan olin siinä, hengitin sisään ja ulos sitä taivaallista tuoksua. Mä kuvittelin olevani kuin koira, joka eksyy metsään, mut löytää sit tutun ja turvallisen tuoksun jota seuraa kotiin asti. Hymyillen mä näykkäisin kevyesti Jeremyn korvaa, ensin kerran, sitten toisen kerran. Samalla kun nuoren miehenalun kädet kävi voimakkaammiks ja vaativammiks, mä kävin malttamattomammaks. Mä olin ku vampyyri keskellä verenluovutusta, valmiina iskemään kiinni heti tilaisuuden tullen. Mä värähdin jälleen tuntiessani, miten toinen Jeremyn käsistä lähti laskeutumaan mun vatsaani sivellen alaspäin, kohti mun pyhintä. Jos jo tähän mennessä mä olin ollut kuin järkeni menettänyt, viimeistään nyt musta tuntu ku viimesinki ajatus mun päästä ois viety. Oli vaan mä ja Jeremy. Mun teki mieli sanoa, että mä en pysy enää housuissani, mut mun housut hävis jo aikoja sitten, ennenku me laskeuduttiin altaaseen.
Mun teki mieli itkee ja nauraa samaan aikaan, niin järisyttävältä tää tuntu. Mun huokaisut syveni kokoajan ja mä tärisin yhä enemmän, mä tunsin mun varpaissa asti, et se on menoa nyt. Ja samaan aikaan mä nousin seitsemänteen taivaaseen. Ei, mä nousin ylemmäs, mä lensin avaruutta ympäri, mä saavutin äärettömän, mä uin läpi mahdottoman, mä liidin läpi käsittämättömän ja tunsin, miten se kaikki vaan voimistu voimistumistaan, kunnes mä olin huipussani.

# JUSTIN, *parin viikon skippaus*


”Mikä mulla on hätänä? Mikä vika mussa on? Miks mä oon tällänen? MIKS HEMMETISSÄ MÄ TEEN SITÄ MITÄ MÄ TEEN?” mä huusin puhelimeen vastaukseks Ryanin kysymykseen, et mikä mulla on.
”Tajuutsä, se on mahdotonta vastata tohon kysymykseen, ku mikään ei oo edes oikein”, mun teki mieli huutaa toi lause ja lyödä sit luuri sen korvaan, mut sen sijaan mä päädyin päästämään ton lauseen huuliltani hitaasti mutta varmasti, ja vasta sen jälkeen lyödä luuri Ryanin korvaan kuuntelematta sen vastalauseita.
Mä huokaisin ja painoin pääni käsiini. Olihan se totta - eilen mä olin julkassu nothing like usin. Sen jälkeen mä olin päätyny Allisonin kanssa juomaan, me tanssittiin läpi yön - mä hukuttaen suruni alkoholiin ja se hukuttaen huolensa alkoholiin. Kun me vihdoin tultiin yökerhosta ulos, mua odotti paparazziparvi - mä en vaa jaksanu sitä enää. Niitä satoja kysymyksiä, et miten mulla menee, kenestä nothing like us kertoo, miks mä juon nykyään niin paljon.. Ja sit joku kilahti mun päässä. Eka kamera mikä mun käteen sattu, mä tartuin siihen ja heitin sen maahan niin kovaa, että se hajos palasiks. Jäämättä tarkastelemaan kameran tilannetta mä otin kameraa äsken kannatellutta miestä kauluksesta kiinni ja iskin nyrkillä tuota naamaan niin kovaa, ku siinä tilanteessa lähti.
”Jättäkää mut rauhaan”, mä ärähdin, ja siitäkös ne vasta innostu.

Ja sitä innostumista seuras se, että kaikkialla oli pian artikkeleja musta ja mun käytöksestä. Mut niinhän se menee - sillon ku käyttäytyy hyvin, ei mitään. Kukaan ei edes muista mun olemassaoloa. Mut heti ku teen jotain negatiivista, seuraa jäätävät uutiset. Ikäänku maailma pyöris negatiivisuuden ympärillä - kouluissa lapsia rangaistaan huonosta käytöksestä - mut kuka muistaa palkita hyvästä käytöksestä? Ihmiset odottaa automaattisesti et mä oon joku roolimalli, mut miten joku voi olla roolimalli tietämättä edes itse, että kuka on?
”Justin, sun on pakko lopettaa toi itsesäälissä kieriskely”, ”Mä oon tosi pettyny suhun, Biebs”, ”Tapa ittes, sä et ansaitse elää”, sitä mä kuuntelin joka päivä. Mun uskollisimmat fanit oli kääntyny twitterissä mua vastaan, ne jotka ennen oli vieny mua eteenpäin.
Enemmän ku ikinä, mä toivoin sillä hetkellä, et äiti ei ois ikinä ladannu mun lauluja mihinkään. Mä toivoin, et kukaan ei ois löytäny mua netin syövereistä, sillä se pilas mun elämän - ei, se ei pilannu mun elämää, vaan se pilas mun mahdollisuudet omaan elämään. Kaikki mitä mä nykyään teen.. mä elän muiden kautta. Jos mä en ois kuuluisa, mä voisin nyt olla Englesian kanssa. Mä saisin rakastaa sitä ilman pelkoja, just niin, mun ei tarvis pelätä tulevaa.
”Hei Al, ootsä koskaan miettiny, et riippuuks kaikki vaan sattumasta vai onks tää joku järjestelmällinen systeemi?”
”Mä oon aina kelannu, et kaikki riippuu kohtalosta. Niinku et se joko on tai joko ei oo, ja välil kohtaloo pitää vähän avittaa”, se vastas mulle heti, ja mä tajusin, et se on miettiny tätä ennenki.
”Mut.. mitä jos luulee löytäneensä elämänsä kumppanin, rakastuu siihen ja menee naimisiin, ja sit yhtäkkii siihen osuuki vaik salama ja se kuolee, ja sit myöhemmin löytääki toisen elämänsä rakkauden ja elää sen kanssa loppuun asti - kumpi niistä oli se oikee? Se eka, ja sit se vietiin sulta liian aikasin? Vai oliks se vaan kohtalon ivaa, että se toinen tuliki toisena, mitä jos sen piti tulla ekana?”
”Usko pois, Justin, rakkaus muuttuu. Se sattuu, mut se muuttuu väistämättä. Sä vannot nyt rakkautta Englesialle, mut mitä sit ku tulee viel parempi? Tajuuks, nyt sä oot niinku in love with Englesia, mut huomenna sä tajuutki, et you just love her. Niinku, se on ihan eri asia. Mä rakastan mun koiraa, mut mä en oo rakastunu siihen. Jotta sä voisit elää sun elämäs kokonaisuudessaan jonku kanssa, sen pitää olla sellanen, johon sä rakastut joka päivä uudestaan, eikä sellanen jota sä rakastat joka päivä yhtä paljon loppuun asti. Tajuuks. Sä et kestäis sun äitiä joka päivä loppuelämääs, koska sä vaan rakastat sitä, mut sä kestäisit jotain muuta, koska sä oot rakastunu siihen.
Maailma on *** kiero kokonaisuus. Se on rakennettu sen varaan, et kaikki tarvii rakkautta, ja sillä pääsee jo pitkälle, ku rakastaa jotain. Mut maailman tarkotus paljastuu vast sitte, ku tajuu kattoo syvemmälle. Sun pitää tuntee kipua ja surua, rakastua ja rakastaa. Ilman sitä sä et elä kunnolla”, Allison saarnas mulle, ja mä nostin katseeni maasta sen nuoren naisen silmien tasalle.
”Tieks, Al, just tollasten ominaisuuksien takia mä rakastan sua”, mä hymähdin sille ja vedin sen kainalooni.

11 kommenttia:

  1. tää tarina on ihana :3 mäki tykkään tost gee ja jeremy parituksest mut justin ja toi naine ni en tykkää siit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä suorastaan rakastan g + j -paritusta
      jollain kierolla tavalla tykkään Allisonista ja Justinistaki :D

      Poista
  2. ei hitto nainen susta irtoo aina välillä sellasii elämän viisauksii että :-D ja tarina on edelleen ihana, vaikka oonki lukenu tätä ennemmin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiiän, oon fiksu nainen !!!!

      harmi vaan, et useimmiten nää elämänviisaudet tulee jossai bussissa tms
      tai esim. eilen suihkussa keksin runoja ne oli aika vitun hyviä mut en enää muistanu niitä ku pääsin pois suihkusta.. harmi sinänsä

      Poista
    2. mulla on välillä ihan sama ongelma ! tai sitte niitä ilmestyy illalla ku pitäis nukkua ja joudun kirjotella niitä puhelimeen ylös et muistasin ne sit aamullaki :-D

      Poista
  3. Tuo gee jeremy paritus oli toosi hyvä juttu mutt heitä tuo justinin muija helv3ttiin en tykkäät siitä sitte yhtään mutt kerrohan miten oot oppinu näin upeeksi kirhottajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikeesti mä suorastaan rakastan alia! jollai kierolla tapaa
      se on just sellai.. hih. nojoo kiltit tytöt rakastuu pahoihin poikiin joten miksei kiltti poika voi rakastua pahaan tyttöön?

      joskus oon kuullu sanonnan, et kirjottajaks synnytään, ei opita ;)
      eivaan, kirjottamalla yhä enemmän ja enemmän. en oo viel lähelläkään upeeta.. mut sitä kohti ollaan menossa :)

      Poista
  4. Palaahan jutsin ja gee jossaki vaiheesaa yhteen?;))
    Sain tuosta justin menosta losiin sellasen mielikuvan että se ja tuo allison menee juhliin just sinne paikkaan missä gee on töissä!:3 mut upeeta:* kiitti että jaksat kirjottaa tätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muuten hyvä, mut Gee on Kanadassa ja JB Vegasissa :DDDDDD

      ja nojaaa, kattellaan sitä sitte ;))

      Poista
  5. Oioi mikä luku! Tyvär sähän osaat kirjottaa!♥

    Ps: millon tulee jatkoa?;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oiii kiituuuuus :))

      ja no yritän kirjottaa tänää viel luvun 36 loppuun ja alottaa nroa 37, jos saan sen aikaseks ni laitan varmaan joskus yöllä uuden :D

      Poista