LUKU 29

terve vaan pitkästä aikaa ja sillain. olin täs pari päivää Venlan luona ja eilen palauduin kotiin. tänää kävin ekaa kertaa tän vuoden puolella tallilla ja sen kunniaks onnistuin jälleen paskomaan polveni tai jotain
en tiiä miten aina onnistun siinä.. lol oikeesti

huomen alkaa tetti.. hyi mua pelottaa. meen siis enkunkieliseen päiväkotiin.. viime vuonna olin äitin työpaikal ja mamma oli tavallaan koko ajan kuitenki tukena ja turvana vaikka olinki siel varastos enkä siel mis äiti, joten se ei ollu ihan niiiiin kamalaa...
mut hyi. joudun yksin sinne lasten sekaan ja kaikenlisäks joudun puhumaan enkkua
jos jollekki ei oo jo selvinnyt, niin pelkään ihan sairaasti kaikkii sosiaalisia tilanteita XD jos tallille on esim tullu uusii ihmisii ni välttelen viimeseen asti niiden kohtaamista ellei joku oo mun kans siinä
sit eilen ku porukat haki mut Venlalt ja käytii syömäs jossai huoltoasemal matkal ja jouduin ihan yksin hakemaan sellasen jutskan missä saan ruoat mukaan.. :D se oli kauheeta. mul meni varmaa viis minuuttii et sain päätettyy mitä sanon ja millai ilme mul on ku meen siihen.. hyi.
ja nyt mun pitäs mennä sinne lapsien sekaan ja puhua kielellä joka ei oo mun äidinkieli.. jos joku ei tienny, mä pelkään lapsia. iha oikeesti. MIKS TEIN TÄN ITELLENI
oisin voinu mennä tallille tettiin yhyyh

kaikist hauskinta täs on se et mun kurkku on ihan jumalattoman kipee ja täynnä niit valkosii jutskii (tai oli eilen, en oo viel vaivautunu kattoo tän päivän tilannetta) ja viime yönä olin hereil johonki viiteen asti ja söin 3 liuskaa strepsilsei ja jotai toisii juttui ja lisäks join litratolkulla jäävettä.. sit mul oli joku yönuha joten en voinu hengittää nenän kautta (MIKS MÄ SELITÄN TÄTÄ :DDDDDDDDDDD) joten mun piti hengittää suun  kautta ja sen takii mun kurkku kuivu ja sen takii jouduin juomaan lisää ja sen takii jouduin käymää tuhat kertaa vessassa kunnes päätin että nyt oon aika mies ja kestän sen kivun inisemättä turhia ja menin nukkumaan jumalattomissa kivuissa.
mul on joka vitun kevät joku ongelma kurkussa ja viime vuon olin eka viikon pois koulusta niin et mamma vaa laitto poissaolot ja sen jälkee viikon lääkärin luvalla lol
se oli kamalaa
ok ei
mut ois aika ankeeta jos koko tet menis kipeenä XD
sen takii oon tänää vetäny jotai auringonhattuu ja särkylääkkeitä ja kurkkujutskii ja toivonu et paranen lol

sit tän takii aloin eilen googlailee jotai nielurisojen poistoo hyi ja sit stressasin sitä ties kuinka paljon asd
nojoo ok nyt lopetan tän mun avautumisen. :D

adios, hope u like it jaja.. wish me luck ok
ps joku idiootti vaihto mun jokasen näppäimen (siis tiedätteks nää kirjainnäppäimet tyyliin q, k, v ym) ja yritän nyt sit saada näitä oikeille paikoille XD onneks oon tälläi superdatis joten sil ei oo mitää välii et mihin ne näppäimistöt on siirretty ku kuitenki tiiän ulkoota et missä mikäki on
nojuu ok nyt meen moi
kiitti kommenteista ja lisää vaan :) ootte ihania aws

#ENGLESIA

Istuin rantasaunan puukaiteelle ja nojasin selkäni sellaseen puiseen palkkiin. Muuten kylmää ilmaa tasotti se, et hirsisaunasta hohkas lämpöä ulospäin. Sen saunan ikkunat oli huurussa ja mun eteen aukeavasta järvestä heijastu korkeella loistava kirkas kuu ja miljoonat tähdet. Tähdet, jotka on menneitä kuninkaita, niin mä pienenä opin leijonakuninkaasta. Pieni hymy kaartu mun suupieliin, kun mä kuulin saunan oven sulkeutuvan Jeremyn perässä, kun tuo palasi sieltä kädessään kaks kaljaa.
”Se oli sammunu jo, laitoin sen uudestaa lämpeemään”, se hymähti ja mä nyökkäsin, ottaen vastaan kyseisen lasipullon, jonka se oli jo ystävällisesti mulle avannut. Jeremy kiipes mua vastapäätä siihen kaiteelle ja katso mua suoraan silmiin. Sen vihreistä silmistä paisto avoimmuus ja iloisuus, onnellisuus. Ku mä katoin sitä jätkää, mullekki tuli sellanen olo, et mun pitäis hymyillä. Ihanku sen silmät ois käskeny mua tekee jotain.
”Tää on tosi kaunis paikka”, mä naurahdin paremman puutteessa.
”Kiva et tykkäät”, se hymähti mulle, paljastaen valkoset hampaat. Mä tarkastelin sen kasvoja, tuijotin pienimpiäkin yksityiskohtia ja tunsin, että sekin katseli mua. Jollain tapaa sen kasvot toi mun mieleen Channing Tatumin, toisaalta Julien Kangin tai Kaulitzien kaksoset. Sen huulet oli ohuet, mut silti jotenki täyteläiset, ja kun se hymyili, siitä tuli itellekki sellanen lämmin olo. Sen silmiä reunusti vaaleet, ohuet ripset ja sen kulmat oli miehekkäät mut siistit. Kaikessa täydellisyydessään se täydellisyys toi siltikin mun mieleen vaan Justinin, sen miten se tuijotteli mua kun mä makasin sen vieressä tai sen, miten se katso mua ihailevasti kaupassa, sen miten se sai joka ikisellä katseellaan multa jalat alta yhä uudestaan.

Yritin näyttää tyyneltä, mut syvällä alitajunnassani taistelin itseni kanssa, yritin saada mun tunteet vaiennettua ja järjen nostettua. Hetken taistelun jälkeen mä sain pakotettua Justinin johonkin mun aivojeni syövereihin ja pystyin jatkamaan normaalia keskustelua.
”Oot sä siis tääl niinku vaa hengailemas vai teetsä jotai erityistä?” mä kysyin ehkä maailman tahdikkaimman kysymyksen, ja mun teki mieli lyödä itseäni avokämmenellä poskelle kiitokseksi typeryydestäni, mut onneks tää Mr. Pefect vaan naurahti mun kysymykselle.
”Kaippa mä oon vähän jokapaikanhöylä, joskus vedän ratsastusvaelluksia ja joskus autan lapsia tolla kiipeilyradalla, mut useimmiten oon faijan kans leipomossa”, se hymähti. ”Entäs sä, miks sä tulit tänne?”
Yleensä ihmiset arkailee tollasia kysymyksiä, tai sit ne kysyy ne ilkeesti. Mut nyt tästä kysymyksestä paisto niin puhdas uteliaisuus ja ystävällisyys, että mun teki oikeesti mieli vastata siihen kysymykseen.
”Karkuun mun elämää”, mä vastasin hetken päästä, mut en hymyilly enää.
”Monet tekee sitä”, Jeremy vastas kyselemättä enää enempää. ”Ne haluu karkuun todellisuutta ja tulee tänne keskelle ei mitään, tajutakseen vaan että tää on oikeesti raaka todellisuus, mut silti ne rakastuu useimmiten tähän todellisuuteen enemmän ku mihinkää muuhun todellisuuteen”.
”Tähän paikkaan ja ilmapiiriin on vaikee olla rakastumatta”, mä hymähdin.
”Mut tääl on paljon tylsyyttäki. Aina tähän aikaan vuodesta noi kanat jostai Hollywoodist ja ties mistä tulee tänne pomppimaa ja muka lomailemaan mut oikeesti ne vaa bimboilee tääläki ja naittaa mua niitten sukulaisille”, poika selvens mulle ja nyrpisti nenäänsä kertoessaan siitä miten sitä shipataan täällä.
”Eiks sul sit oo ketää?” mä kysyin ja se pudisti päätään.
”Kai mä oon jollain tapaa oottanu et se oikee kävelee vastaan”, se hymähti ja paino katseensa maahan.
”Mitämitä, ootsä neitsyt?” mä utelin ja pieni virnistys kiipes mun kasvoille.
”En! Tarkotin vaan, et ku tääl ei oikeen tutustu keneenkää. Täs koko kyläs kaikki naispuoliset on joko ikää seittemän, kuuskyt tai sit mun pikkuveli on jo kierrättäny ne. Joten tääl ei voi syntyä vakavia suhteita, yhenillanjutut on aika yleisiä tääl päin korpea”, se kerto mulle ja mä nyökkäsin. ”Entäs sä, mites sun suhderintamalla?”
”Itteasiassa mun miessekoilut on se todellisuus mitä mä karkuun lähdinkin”, mä tokaisin ja hymy mun kasvoilla karkas jälleen.
”No, ei mee kummallakaa meistä hyvin ilmeisesti sitte”, Jeremy naurahti ja ehdotti sitte, et me mentäs saunaan, joka varmasti olis jo lämmennyt. Mä nyökkäsin ja yritin näyttää taas iloiselta.

# CHAZ


Mä vajosin takas tyynyjeni väliin ja painoin pääni jonnekkin kaukaisuuteen, yrittäen estää kyyneleitä valumasta. Monta päivää jatkunu taukoomaton itku vaan piti pintansa, vaikka mä yritin sulkea mun kyynelkanaviani. Kolmatta päivää mä vaan makasin paikoillani ja itkin - ilman tuntiakaan unta, ilman ruokaa, ilman mitään. Vaan mä, mun sänky, pimee huone ja mun tuskani siitä, että mun elämäni rakkaus rakastuki toiseen ja karkas sit muualle. Aina, kun loputun huuto mun pään sisällä vaimentu edes siks aikaa, että ehdin ajatella jotain, kuten "mitäköhän kello mahtaa olla" tai "missäköhän kunnossa Justin on", mun pään sisällä alko taas se huuto. Loputon äänien ja kuvien sekamelska, joka yhdistettynä mun loputtomaan parkumiseeni oli saanut mun päänsäryn vaan voimistumaan ja voimistumaan. Tikitystä ja porausta, ihan ku joku ois nakuttanu mun päätä kokoajan. Mun silmiä särki tää itkeminen ja musta tuntu että mun suu kuivaa pian saharaks, mä kuihdun hengiltä tätä menoa. Mun aivoissa vilis pätkiä musta ja Englesiasta, alusta alkaen. Siitä, miten se hakattiin ja mä kävin kysymäs onks se okei, kun se sano et se ei oo mun arvonen. Kun se ensimmäistä kertaa ikinä painautu mua vastan ja hengitti vasten mun kaulaa, tai kun se ensimmäisen kerran suuteli mua. Se, miten se katso mua suurilla silmillään, jotka kuvasti sen tunteita. Se, miten se kerto rakastavansa mua, kun se makas aamuyöllä aamuauringon jo sarastaessa mun kainalossa niin alastomana ja haavoittuvaisena, se miten sen sanat oli ku jotain musiikkia mun korville, melodia johon ei koskaan vois kyllästyä.

Kunnes se kaikki hajos. Se ei edes hajonnu pala kerrallaan - se vaan rätsähti poikki, poks ja se oli menoa. Enää se ei vastannu mun suudelmiin, sen silmissä ei paistanu se elämänilo jonka se sai takas mun avulla. Vasta, kun se näki Justinin, sen kasvot syttyivät ja sen hymy ulottu korviin asti. Se, miten se yhtäkkiä rakastuki mun parhaaseen ystävään ja unohti mut. Se hetki, kun mun ilo sammu samantien, kun mä näin sen sängyssä Justinin kanssa. Mut mikää näistä ei oo mitään verrattuna siihen, ku mun maailma romahti lopullisesti, hajos pirstaleiks ku lentokoneesta tiputettu lasimaljakko tai maanjäristyksessä tuhoutunu suurkaupunki. Mikään ei oo mitään verrattuna siihen tuskaan, minkä mä koin, kun mä näin sen tekstin silmieni edessä, mikään ei oo mitään verrattuna siihen tuskaan, kun mä tajusin mitä Englesia oli joutunut kokemaan.

# JUSTIN

Katsahdin Allisoniin, joka oli sammunut juotuaan turhankin paljon, mä taas olin päätyny pysymään suhtkoht selvinpäin. Jossain välissä yötä Allison oli käyny hakemassa sisältä kitaran, mitä mä olin sit hetken aikaa soitellu, ja niinollen mä päädyin nytki tarttumaan siihen. Mun sormet tapaili sointuja, sitä melodianpätkää mikä liikku mun korvien välissä ehdotellen.
”Lately I've been thinkin', thinkin' 'bout what we had
I know it was hard, it was all that we knew, yeah.
Have you been drinkin', to take all the pain away?
I wish that I could give you what you, deserve

'Cause nothing can ever, ever replace you
Nothing can make me feel like you do, yeah
You know there's no one, I can relate to
I know we won't find a love that's so true.

There's nothing like us, there's nothing like you and me
Together through the storm
There's nothing like us, there's nothing like you and me
Together, oh”, hitaasti mä vaan laulelin, purin tunteitani. Sitä mukaa ku mun suusta vieri ulos sanoja, mä vaihtelin kitaralla sointuja. Mä kuvittelin Englesian seisomaan tonne alas, tuijottamaan mua samoil surullisilla silmillään millä se katto mua aikoja sitten, kun mä kerroin muuttavani. Missä me oltais nyt, jos mä en ois suostunu Scooterin tarjoukseen? Olisinko mä onnellisesti yhdessä Geen kanssa? Voisinko mä silti olla tunnettu?
”Saamari”, mä ärähdin ja laskin kitaran kädestäni alas ja painauduin selälleni maahan Allisonin viereen.
Kyyneleet teki taas tuloaan ja tällä hetkellä mä vaan halusin niin hemmetin paljon unohtaa tän kaiken, edes hetkeks.