LUKU 31

oon kuunnellu apologizee yourepeatille nyt ties kuinka monta päivää ja loppua ei näy :D
oikeestaan juttu lähti siitä et aloin kuuntelemaan counting starsia ja sitä kautta eksyin if i lose myselfiin.. sit ku julppa joskus kirjotti JB -tarinaa if i lose control mul tuli juli mieleen ja piti mennä puhumaan haha. sit samal eksyin kuuntelee tätä pitkästä aikaa
ok se mun mainpoint oli se, et jee puhuin julille pitkäst aikaa. olin ihan varma et sitä ei tyyliin enää kiinnosta tai se ei muista mua mut nähäänki varmaa ens viikonloppuna :D kerranki näin päin

haha en muista millon oon viimeks kysyny teiltä et mitä teille kuuluu? tuntuu et jauhan aina itestäni ja elämästäni kaikkee.. :D ihan oikeesti, mua kiinnostaa mitä muille kuuluu joten kertokaa se mulle

aion silti selostaa elämästäni ;) oon siis ollu tetissä tän viikon enkunkielisessä päiväkodissa ja se ei edes ole kamalaa! oikeestaan tykkään olla siel, tietenki on hommia mistä en tykkää mut sillain pääasiassa siel on kivaa ja ns. helppoa hyvällä tavalla. koko ajan on jotain tekemistä mut en huku hommiin eikä mul ehi tulemaan suorituspaineita siel :) 
haha kaipaan toisaalta niitä hetkiä ku kukaan mun irl -tuttu ei tienny tästä jolloin vedin aina hirveet avautumiset tähän alkuun XD no mut, kaikkee ei voi saada.

ok selostan nyt tästä luvusta.. jee. ok tää on lähinnä vaan tälläi johdatteluluku seuraavaan lukuun.. jollain tapaa tykkään sekä tästä, että seuraavasta luvusta. haha. jollain tapaa taas tuntuu et... naah. oke iha sama meen nukkuu en jaksa. pitäkää hauska viikko ja olkaa onnellisia ja ulkoilkaa ja syökää terveellisesti etc ! :)

ps. julkaisu on ajastettu :------------))

#JUSTIN


Mä laskin supertummentavat aurinkolasit silmilleni samalla kun mä astuin hoiperrellen koneesta alas. Hämärässä lentokoneessa löhöilyn jälkeen Vegasin superpolttava aurinko - etenkin sen valoisuus - särki mun silmiäni, mikä sai mun ennestäänkin kipeän pään viel kipeemmäks. Allison, joka vasta oli tulossa oviaukolle, tarras mua yhtäkkiä kädestä, ihan ku se ois jotenki järkyttyny siitä et me oikeesti ollaan Vegasissa. Naurahdin ääneen ja annoin katseeni analysoida tytön päästä varpaisiin. Brunetet hiukset oli takussa, lähinnä varmaan siks että me hommattii ittemme just kymppikerhoon. Pinkit rintsikat vilkku valkosen, lähes läpinäkyvän topin läpi ja jalkaansa se oli saanu tungettua mustat minishortsit ja valkoset gladiaattorisandaalit. Kaikinpuolin menevä pakkaus siis, mä hoksasin.
Annoin katseeni siirtyä takas ite kaupunkiin - lentokenttää ympäröi palmut ja suoraan meidän edessä oli Vegas. Mä kompuroin ja tömähdin maahan, mut se vaan nauratti mua. Mä ojensin käteni Allisonille, joka oli seurannut mua kaatumatta, ja se tarttu siihen innoissaan. Limusiini, joka venas meitä se on koneen edessä, oli just sopiva meille kahdelle ja me kiivettiin kyytiin - huomattiin innoissamme, miten siel perällä oli poreallas. Mä vinkkasin Alille silmää ja hyppäsin altaaseen vaatteet päällä, vaan tajutakseni, et mun puhelin meni siinä samalla. Toisaalta, mitä väliä silläkään on, mitäs muutakaan mulla on ku rahaa. Ja sitä muuten on ku roskaa.
”Tuu tekee munkaa aaltoja, pupu”, mä vinkkasin silmää tytölle joka pääty heittämään toppinsa ja shortsinsa, kenkänsä ja puhelimensa - toisin ku mä - siihen lattialle ja hypähtämään sit altaaseen mun seuraks.


# JEREMY


Nappasin tarjoilupöydältä yhden sushin samalla kun etsin katseellani Englesiaa. Ainakin viel toistaseks valoisa sali oli koristeltu näyttävin koristein ja porukkaa oli tanssilattialla jo ihan hirveesti. Kuten aina, meiän tanssiaiset keräs porukkaa ympäri Kanadan ja koko maailman, ja tällä hetkellä koko meiän alue oli ihan täynnä. Karavaanarit omalla osastollaan - autoja ja vaunuja oli kolkyt viis. Mökit oli täynnä, joissain jopa liian monta ihmistä, ja ite majotusrakennuksen kaikki yheksänkyt huonetta oli viety. Lisäks tääl oli porukkaa, jotka vaan tuli tänne tanssimaan, ja lähtee sitte illalla tai aamuyöl ajelee takas kotiinsa päin. Katosta roikku jättisuuri kristallilamppu ja seinustalla istu rivissä pari kuvaajaa, jostain lehdistä. Ne on aina tääl siltä varalta et joku julkkis sattuu tulee paikalle - viime vuonna tääl oli Paris Hilton ja Kim Kardashian - siitähän ne muuten tykkäs, oli ainaki kuvattavaa.
Mä tunsin kevyen kosketuksen olkapäälläni, ja jo ennen kuin mä ehdin kääntyä, pieni hymy kaartu mun huulille.
”Saanko luvan?” Englesia kysy ja niias mulle - mun suu loksahti auki. Jo ennestään kyseinen tyttö oli näyttäny uskomattoman kauniilta, lähes täydelliseltä. Mut viimestään nyt se näytti tajunnanräjäyttävän upeelta.
”Sä oot uskomattoman kaunis”, mä kerroin tytölle, tarttuen samalla mua kohti ojennettuun käteen. Mun päähän ei mahtunu vielkään tää muutos - ihan ku (jo valmiiks kauniista) ankanpoikasesta ois tullu joutsen tai jotain.
”Ja sä olet uskomattoman komea”, Englesia naurahti mulle, lähtien johdattamaan mua kohti tanssilattiaa.
Mä en voinut kääntää katsettani irti tosta näystä - se oli jotain huikeeta. Naisenalku oli päätynyt jadenvihreeseen coctailmekkoon, joka toi tytön rintavarustusta esiin. Sen kaveriks Englesia oli valinnut jalkoihinsa mustat, hemmetin korkeet korot, joilla kävelemistä mä en voinu käsittää. Miten joku osas? Olin joskus skidinä koittanu äidin korkkareita jalkaani, ku ne viel mahtu mulle, ja nyrjäyttäny nilkkani siinä hommassa.
Mä kiedoin toisen käteni Englesian vyötärölle, samalla kun tuo nosti kätensä mun hartialleni. Hymyillen pienesti se katso mua silmiin - ekaa kertaa sinä aikana, kun olin kyseistä neitiä tuijotellut, sen katseessa ei ollut ahdistusta, vaan puhdasta iloa. Sumuisesti meikatut silmät korosti sitä jadenvihreetä väriä sen silmissä. Mä nostin toista kättäni ylöspäin, Englesian tehdessä saman peilikuvana. Meidän sormet kietoutu yhteen, ne tuntu sopivan niin ku valettu.


”Englesia, ihan totta, mä en jaksa enää!” mä naurahdin tytön kerjätessä ties kuinka monetta biisiään - eipä sillä, oli mulla ollut taukojakin ku joku epäilyttävä pojankloppi oli välillä käyny tanssittamassa Englesiaa. Mut viimesen tunnin mä olin tanssinut tauotta tytön kanssa - eikä se näyttäny osaavan lopettaa. Se oli ku joku duracellpupu, tanssis tossa varmaa viel viikonki päästä jos kukaan ei käskis sen lopettaa.
”Camoon Jeremy, tää on viimenen, okei?” se virnisti ja huokaisten mä myönnyin - kuten jokainen edeltäväkin kerta ennen tätä.
Meidän molempien yllätykseks sielt tulikin hidas biisi - mä olin jo valmistautunut siihen jäätävään keikkumiseen mitä me oltiin tähän asti harrastettu.
Pienoinen hätäännys käväs Englesian silmissä, mut päättäväisesti mä vedin naisenalkua vyötäröltä lähemmäs itseäni. Joku oli säätäny tunnelmavalot entistä hämärämmäks, joten mun oli vaikee erottaa enää esimerkiks kelloa, joka seinällä oli. Hymähdin pienesti, kun Englesia nosti kätensä mun niskan taakse ja anto katseensa nousta suoraan mun silmien tasalle. Edes ne jumalattomat korot ei auttaneet Englesiaa, se oli auttamattomasti vähän liian lyhyt tähän hommaan. Virnistäen pienesti mä nostin sitä niin, että sen jalat oli mun jalkojen päällä, ettei sen tarvis kurotella niin paljoa. Mä tuijotin rauhoittavasti tyttöä silmiin, ja hetken päästä se laski päänsä mun rintaa vasten, ja siinä me keinuttiin hitaasti edes takasin. Ja samaan aikaan se tuntu niin oikeelta ja niin väärältä.


”Hei, mä keksin, mennää uimaan!” Englesia huudahti yhtäkkiä.
”Nyt on marraskuu, toi vesi ei oo kesälläkää tyylii yli viittätoista, joten ehei, sitä me ei tehdä”, mä tokaisin ja kaaduin selälleni laiturille.
”Väärin - sä et ehkä tee sitä mut mä teen sen”, Englesia vastas mulle. Mä huokaisin.
”Tiedäks, ois helpompiaki tapoja kuolla”, mä inahdin sille.
”Eihän kukaa oo kuolemisesta mitään puhunu”, se naurahti ja tökkäs mua kylkeen sormellaan.
”Sä et nyt tajuu. Kato, ku nyt on niin kylmä ja sit meet uimaa ja vilustut, etkä tietenkää malta olla kipeenä sisätiloissa vaan hillut jossain ulkona, saat jonku keuhkokuumeen ja kukaan ei ehdi parantaa sua ja sit sä kuolet”, mä selostin ku nelivuotiaalle.
”Hah, mitä väliä sillä muka ois?” se hymähti pienesti.
”Paljonki väliä. Täs maailmas on monia ihmisiä ketkä suris sua - mä surisin sitä et jos sä kuolisit”.
Pieni tuhahdus pääs Englesian huulilta. ”Sä olisitki sit varmaan ainoo”.
Mä nostin katseeni lainehtivasta järvestä Englesian silmiin.
”En oo”, mä vastasin sille.
”Ihan sama. Puhutaa jostain muusta”, tyttö huokas hetken päästä ja mä olin samaa mieltä.

Mut kumpikaan ei puhunu. Me vaan tuijotettiin alaspäin, Englesia heilutteli jalkojaan ja mä kirosin mielessäni sitä, et kerranki ku mun vieres ois ollu joku täydellinen pakkaus ni mä vaan istuin hiljaa, kykenemättä puhumaan sen kans mistään.
”Siltä varalta, etten mä oo sanonu jo tarpeeks montaa kertaa tänään, oot järisyttävän kaunis”, mä kerroin Englesialle kääntyen katsomaan sen reaktiota, samalla haluten vajota maan alle. Noniin, Jeremy, säälittävyyspointsit kotiin.
Naisenalun huulet kaartu pieneen hymyyn, samalla kun se käänty katsomaan mua.
”Tiedätsä, vaik me ollaan tunnettu vast pari päivää - itteasias kaks päivää - must tuntuu jo ihan siltä ku oltas tunnettu ikuisuus. Tai siis, vähän ku mä olisin tuntenu sut jo ennen ku me tutustuttii, ja siks tunnut jo nyt niin läheiseltä”, Englesia hymähti mulle, ja joku siinä sen ilmeessä sai mut nostamaan mun käden sen poskelle hitaasti, mut varmasti. Mä sipaisin mustan hiussuortuvan - joo, mustan, kuulemma kaipas vaihtelua sen ainaisen punasen kanssa - sen korvan taakse.
”Tiedätsä”, mä painotin sitä sanaa, ”et vaikka me ei oltais koskaan tutustuttu.. mä kaipaisin sua silti”.

Englesian suu kaartu hymyyn ja samal mä kurottauduin eteenpäin, kunnes mä olin parin sentin päässä sen kasvoista. Mä odotin, et se olis vetäytyny pois, mut loppujenlopuks Englesia olikin se, joka kuro sen välimatkan umpeen. Mä tunsin sen huulet omillani, mä maistoin sellasen vaniljaisen maun sen huulilla. Englesia nosti kätensä mun niskan taakse ja tunki ne mun hiuksiin, samalla kun mä janosin lisää niitä täydellisiä huulia. Ja sit, ykskaks, mä tunsin miten mä tipuin, kunnes yhtäkkiä vastassa olikin jääkylmä vesi.
”Englesia!” mä huudahdin sille, sen nauraessa tyytyväisenä. ”Sä käytit mun heikkoa hetkeä hyväks!”
”Entä sitte? Se oli sen arvosta”, se nauro, ja jos totta puhutaan, se sais tiputella mua järveen vaikka koko loppuelämänsä kunhan mä vaan kuulisin lisää sen naurua. Mä virnistin ja sukelsin musta vähän kauempana uiskentelevan tytön luo, kiskoen sen halausotteeseen.
Lisää naurua.
”Tiedätsä, neiti, mä kyl keksin sulle jotain millä sä voit korvata tän”, mä julistin virnuillen ja sain naisenalun kasvoille muka hämmentyneen ilmeen.
”No, ehkä tää korvais sen?” se virnisti ja nosti kätensä mun hartioille, antaen mulle pusun ensin poskelle, sit nenän päähän, toiselle poskelle, suupieleen, ja lopulta suulle.
”Pah, toi korvas ehkä sadannesosan tästä”, mä tuhahdin ja Englesia huokas.
”Mä voisin korvailla tota sulle vaikka loppuillan ja -yön, mutku nyt alkaa tulee jo vähän kylma”, Englesia naurahti pienesti ja mä nyökkäsin.
”Ihan totta, neitiseni, tän jälkeen sun pitää mennä superkuumaan kylpyyn, ettet sä vilustu”, mä komensin sitä, samalla kun me irrottauduttiin toisistamme ja lähdettiin uimaan rantaa kohti.
”Vaan, jos sä tuut mun kanssa, Jeremypienoiseni”, se kujers ja mä myönnyin huokaisten. Joko toi oli juonu jotain tai me oltiin palkattu lievästi vajaaälyinen työntekijä meille - toisaalta, ei se mua haitannu, mä sentää pääsisin sen kans porealtaaseen.