LUKU 30

koska kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa. voisin jatkaa aiheesta seuraavat viis vuotta mut kuvat tais aikalailla kertoa kaiken. jee spämmi. mua pelottaa ja... nii. ihauhrufheueeioiojd. vihaan sitä tunnetta ku tuntuu että tekis mieli puhua jollekkin
mutku en haluu rasittaa ihmisiä mun ongelmilla.. ne jotka haluais kuunnella, ei ymmärrä, ja ne jotka ymmärtää, ei haluu kuunnella. loput sit taas puolestaan vaan on..

nojoo luku en edes vissii ilonen ja sillai joten kommentteja :)

ps. oon kunnossa piti vaan vähän avautua :D

#JEREMY

Mun suu kirjaimellisesti loksahti auki. Vähän niinku kala kuivalla maalla mä haukoin henkeä, ja mä huomasin, että kaikenlaisiin leipomuksiin tottunut isänikin oli hämillään.
Aamulla saavuttuaan hiukset sotkusella kalanruotoletillä leipomoon, oli Englesia komentanu meidät pois, kahvilan puolelle, ja sanonu että hoitaa kyllä kaiken. Kello oli käynyt hitaasti eteenpäin ja erilaiset tuoksut tulvi meidän neniin, kun vihdoin kyseinen punapää alkoi kantaa tavaroita saliin. Ensimmäisenä tietenkin se käski meidät ulos siks aikaa, että se oli saanut kannettuu kaiken pöydälle, ja pyys sit meidät sisään.
Valtavalla tarjoilupöydällä oli ruokaa ku pienelle kylälle. Eikä mitä tahansa ruokaa - ne oli kakkuja, isoja ja pieniä, kuorrutettuja ja koristeltuja. Taiteelliset koukerot kulki niitten ylitse ja yhteen kakuista se oli kirjoittanut ”mitä mieltä olette?”
Maistelematta vielä niitä kakkuja, mä katsahdin isään, joka oli nostanut kätensä suunsa eteen.
Pieni huolenhäivähdys käväs meikittömän tytön kasvoilla, mut se kai vaihtu helpotukseks, kun se kuuli miten isä tokas mulle, ettei tainnu toi tyttö ollakkaan mikään huono hankinta.
”No, maistakaa nyt edes!” se patisti ja ojens meille haarukat. Mä tungin haarukkani ekaan kakkuun, jossa oli vaaleenpunanen sokerimassakuorrutus ja sen päällä oli kultasia koukeroita, ja laitoin haarukan suuhuni. Mulle, jos kenelle, kakut on taidetta. Ne on tajunnanräjäyttäviä, ja jos jonku kakku oikeesti onnistuu, mun selkäpiissä värisee. Ja nyt kävi niin. Se sulautu mun suussa niin täydelliseks, se maistu niin täydelliseltä, se toi mieleen jonku auringonpaisteen Havaijin rannalla, kylmät drinkit ja jonku naisen - ei, ei jotain naista, Englesian - mun mieleen, nosti mut seitsemänteen taivaaseen.
”Jumánkáútá!” mä huudahdin ja säntäsin halaamaan tyttöä, joka naurahdellen totes mun ylireagoivan.
”Ei tää oo kyllä ylireagointia”, isäkin sano, ja tuli halaamaan myös tyttöä, jonka kasvoilla loisti ilo ja itsetyytyväisyys.


# ENGLESIA


”Etsä osaa ajaa?” mä naurahdin, kun Jeremy meinas noin kolmattakymmenettä kertaa ajaa ojaan. Poika katsahti muhun kulmiensa alta ja lisäs kaasua kuin todistaakseen ajotaitonsa.
”Pah, tietenki mä osaan”, se ilmotti naurahtaen ja menetti jälleen hetkeks auton hallinnan. Mä huokaisin.
”Anna mä ajan, ni selvitää takaskin joskus”.
”Osaatsä sit muka ajaa?” Jeremy kysy yllättyneenä ja mä käskin tuhahtaen sen ajaa tienlaitaan.
”Muthei.. mä en ainakaa kierrä ulkokautta. Siel sataa”, Jeremy ilmotti ja mä katoin sitä ku vähä-älystä, mikä se kyllä olikin.
”Nodaa, mun hiukset menee pilalle?” se tokas ku itsestäänselvyytenä ja mä huokaisin, siirtäen penkkiäni taaksepäin. Muakaan ei kyllä huvittanu lähteä seikkailemaan tonne kaatosateeseen, joten mä avasin vyöni ja päädyin istumaan Jeremyn syliin.
”Tota, Jeremy, seisooks sulla?” mä kysyin virnistäen.
Pieni puna kohos pojan kasvoille, kun se kiipes pois mun altani ja alko tuijottamaan ikkunasta ulos, sanomatta sanaakaan.
”Heii, läppä se oli”, mä naurahdin, ja Jeremykin hymähti pienesti, joten mä en jaksanu enään kiinnittää huomiota Jeremyn seisomattomuuteen, vaan lähdin ajamaan.
”Mul on ferrari himassa”, mä kerroin hetken hiljasuuden jälkeen.
”Ferrari?” se huudahti. ”Mikä *** miljoonaperijä sä oot?”
Mä katsahdin poikaan kulmien ali ja vaihdoin radiokanavaa - mua ei hirveesti huvittanu kuunnella as long as you love me'tä.
”Äitin mies vaa sattu olee vähän rikas”, mä hymähdin pienesti, inhonväreiden kulkien kuitenkin samalla mun selkää pitkin.
”Vähän rikas? Voi luoja, sano nyt viel et teil on joku huippujahti ja kesäasunto jossai Euroopassa”, se tuhahti.
”No itteasiassa...” mä hymähdin jälleen, ja sain Jeremyn katsomaan muhun silmät pyöreinä.
”Nonni.. Ja nyt jos sanot että deittailet jotain supertähtä, niin mä hyppään tosta ikkunasta ulos”, Jeremy huudahti.
Ja Justin tuli takas mun mieleen, tosta noin vaan. Mä pystyin haistamaan sen ominaistuoksun ja tuntemaan sen käsien ihon mun poskea vasten. Mä pudistin päätäni unohtaakseni sen.
”En mä enää. Me erottiin”, mä kerroin ja painoin samalla ikkunanlukitus -nappia, niin, että Jeremy ei sais ikkunaa auki.


*skippi*

”Ja sit siinä kävi vaan niin, mä päädyin siihen ratkasuun että se olis parasta kaikille”, mä kerroin ja Jeremy tuijotti muhun mykistyneenä. Mä olin just saanut lopetettua kertomukseni musta ja Justinista, jota Jeremy oli kuunnellut täysin vaitonaisena.
”Sä oot ehkä epäitsekkäin mun koskaan tapaama ihminen”, Jeremy sano sellasel kunnioituksella sen äänessä.
”Enhän oo. Mä tein sen myös itseni takia, joten mä oonki itsekäs”, mä huokaisin ja kaarsin auton ruokakaupan pihaan.
”No mut silti”, Jeremy sano noustessaan ulos autosta sateeseen - joo, siihen sateeseen johon se ei voinu astua aikasemmin kun me vaihdettiin paikkoja.
Mä en tiedä miks mä päädyin avautumaan Jeremylle. Ehkä sen ulkonäkö ja kaikki muu, se miten se puhu ja hymyili, se miten sen silmät kuvasti tietynlaista välittämistä, pakotti mut kertomaan sille. Musta tuntu, että se oli oikeutettu kuulemaan ton kaiken.
Ja samalla, kun mä lukitsin auton ovet ja lähdin Jeremyn kanssa ihan lähekkäin kävelemään kohti kaupan ovia, mä tiesin, että kaikki mitä mä olin äsken autossa sanonut, jäis auton sisään, eikä mun tarvis enää keskustella siitä Jeremyn kanssa ellen mä haluais. Ja se teki mut äärettömän onnelliseks.
”Ainii muuten, meil on huomenna sellaset bileet, vähän niinku tanssiaiset. Mä mietin, et..” Jeremy alotti, ”voisitsä tulla sinne mun kanssa?”
Ilman, että mun piti hetkeäkään pohtia, mä nyökkäsin. ”Tietenkin”, mä naurahdin, ja lisäsin viel mielessäni, että kaverina.

”Onks sul kolikoita?” Jeremy kysy multa ja mä nyökkäsin - kerranki mul oli niitä. Tungin yhen sellasen kärrynpitimeen ja yks kärry vapautu samantien siitä lukituksesta ja Jeremy tarttu siihen kahvaa, tai mikä ikinä onkaan.
Kuuliaisesti lähdin seuraamaan Jeremyä kohti kauppaa kuin hai laivaa, ja hetkessä me oltiin jo päästy ehkä suurimpaan ruokakauppaan missä mä olin eläissäni käynyt.
”Tännehän tyylii eksyy”, mä naurahdin.
”Tääl ei siltikää ikinä oo mitää oikeesti tarpeellista”, poika hymähti ja mä vastasin sen hymyyn.
Musta tuntu oudolta käydä Jeremyn kans kaupassa. Kaiken järjen mukaan se oli ihan normaali asia, mut se toi mun mieleen Chazin ja Justinin. Ykski kerta me käytiin kolmestaan kaupassa, sillon ku mä ja Chaz viel oltiin yhdessä. Ne nosti mut kärryyn ja kiipes ite perässä, varasti siivoojan kärrystä ison lattiaharjan ja sen jälkeen me oltiin viiletetty ympäri kauppaa vihasten mummojen kattellessa meitä kulmien alta, samalla kun Justin työns hyllyistä vauhtia. Eikä me ees hajotettu mitään - silti hetken päästä meitä jahtas tyyliin koko henkilökunta, huutaen et miten meil ei enää ikinä oo asiaa siihen kauppaan. Eikä edes Justinin ”anteeks vaan, mut etsä tiedä kuka mä oon?”- lausahdus auttanut, mikä oli sinänsä sääli. Sen jälkeen ei auttanu muuta ku lähteä toiseen kauppaan.
Kaiken ton jälkeen tuntu samaan aikaan naurettavalta ja surulliselta, et tänään mä vaan kävelin Jeremyn vieressä ja hain kiltisti kaiken mitä se pyys.
Pakotin itseäni kääntämään tollaset ajatukset pois mun päästä ja samaan aikaan mun katse hakeutu osastolle, johon mulla olis muutenkin ollut asiaa. Mä nykäisin Jeremyä hihasta ja tällä kertaa oli sen vuoro seurata mua ku joku koira, kun mä raahasin sen perässäni naistenosastolle.
Hetken aikaa annoin mun katseen selailla hyllyjä, kunnes löysin etsimäni.
”Ahaa!” mä huudahdin pienesti ja tartuin pakettiin, samalla kun Jeremy kohotti kysyvästi kulmiaan.
”Oikeesti?” se kysy ja mä nyökkäsin.
”Jep”.


#JUSTIN


Annoin oksennuksen purkautua mun suusta ulos harmaalle katukivetykselle. Sellanen kauhee oksennuksenmaku tuli mun suuhun, ja kuten tähänkin asti, mä huuhdoin sen maun suustani alas jollain halvalla viinalla. Mun päätä särki ja mä halusin sitä eroon, siitä fyysisestä ja henkisestä kivusta. Mä halusin eroon mun ajatuksista, jotka pyöri taas Englesian ympärillä.
”Hei, Bieber, mä sain tosi hyvän idean. Lähetää Vegasiin!” Allison sammals ja vaikka joku mun sisäinen ääni käski mun kieltäytyä, mun humalainen puoleni piti sitä loistoideana.
Ajattelematta sen enempää mä otin puhelimeni taskusta ja näppäilin pari numeroa - hetken päästä mä hihkaisin Allisonille et mun yksityiskone ois tunnin päästä valmis.
Mua rutkasti lyhyempi - ja humalaisempi - nainen katto mua suu auki ja mun teki mieli naurahtaa.
Toisaalta se viimenenki järjen ääni alko hiipua mun sisällä. Hitto, Vegas. Yleensä mun Vegaskäynnit oli lähinnä ollu suht kuivia ja mitään ylenpalttista biletystä mä en ollu harrastanu - mut nyt olis kyseessä ihan eri juttu. Seurapiiribileitä, huumeita, juomista ja seksiä. Orastava jännitys alko kasvaa mun sisällä, samalla kun mä avasin uuden pullon. Katsahdin Allisoniin, joka makas maassa ja tuijotteli sisään tyhjään pulloon, kuin ihmetellen, että mihin se juoma sielt katos. Mä hymähdin pienesti ja heittäydyin puolittain tytön päälle suudellakseni tuota ehkä vähän turhankin rajusti - mikä ei Allisonia näkyny haittaavan.